Jälkiruokatarjottavaksi tekaisin nopeasti omenapiirakkaa vaniljavaahdon kera tarjoiltuna.

Pohja:

100 g  voita

1 dl  sokeria

1  muna

2 1/2  dl vehnäjauhoja

1 tl  leivinjauhetta

Täyte:

n. 2 rkl  paistonkestävää omenamarmeladia

200 g  maustamatonta tuorejuustoa

1  muna

2 dl  valmista vaniljakreemiä

(1/2 tl  vaniljasokeria)

2-3  omenaa

kanelia ja sokeria

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna joukkoon hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita nopeasti taikinaan. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Valmista vaniljakreemi valmistajan ohjeen mukaan vaniljakreemijauheesta. Itse tein kreemin maitoon. Sivele pohjan päälle ohut kerros omenamarmeladia. Sekoita keskenään vaniljakreemi, tuorejuusto sekä muna. Lisää halutessasi vaniljasokeria. Levitä täyte pohjan päälle. Ripottele täytteen päälle pieniksi kuutioiksi pilkotut omenat ja ripottele pinnalle kanelia ja sokeria. Kanelin ja sokerin voi jättää kokonaan poiskin.

Paista piirakkaa uunin keskiosassa 175 asteessa n. 50 - 60 min.

Piirakka oli ihan hyvää vaniljakerman kanssa tarjottuna, mutta ehkä kokeilen seuraavan kerran laittaa tuorejuuston tilalta rahkaa.