Veljelläni oli alkuviikosta synttärit, mutta kahvittelimme niiden kunniaksi vasta tänään. Olin jo aikaa sitten visioinut päässäni yllättää hänet pommilla, jonka sytytyslanka uhkaavasti lyhenee..:) Veljeni tosin on nuorempi kuin minä, joten minun sytytyslangasta ei siis kannata puhua mitään..;)


Kakku on koottu pyöreään kulhoon tummasta kääretorttupohjasta leikatuista paloista, joita kostutin vaniljamaidolla. Täytteenä on mangomousse, mutta en laita sen reseptiä tähän, koska mielestäni se jäi kaipaamaan jotain. Kakku oli kyllä ihan hyvää, mutta jotain se olisi vielä kaivannut..hedelmäpaloja tai turkinpippuria kenties.

Kakun pintaan sivelin sokerikreemiä ja se oli kyllä tuskastuttavaa hommaa. Kreemi ei millään halunnut tarttua täytteen pinnoille ja aina lähti kuoriutumaan pois kun vahingossa veitsellä koski. Lopulta kreemi kuitenkin levittyi kauttaaltaan, mutta hankalaa se oli. Kakun kuorrutteena toimi musta sokerikuorrute. Jotenkin tuntuu, että marsipaania on vähän helpompi käsitellä kuin sokerikuorrutetta, ainakin näin isona pintana. Tähän hätään en vain ehtinyt saada käsiini mustaa marsipaania ja toisten kokemusten perusteella marsipaanin värjääminen mustaksi on todella työlästä.

Pommi sai lopulta sytytyslankansa ja ympärilleen kasan "hiekkaa" ja muutaman ruohon tupsun. Pommi olisi ehkä kaivannut kimallesuihkekäsittelyä, mutta en onneton vielä sellaisia omista. Turhilla teksteilläkään en halunnut kakkua pilata, joten vielä kerran..

ONNEA J-P!!