Tämän herkullisen cappucino-piirakan ohjeen nappasin Raisoin Sunnuntai-sivuilta.

Pohja:

150 g  margariinia tai voita

2  munaa

3 dl  sokeria

4 dl  vehnäjauhoja

2 tl  leivinjauhetta

2 tl  vaniliinisokeria

3/4 dl  cappucino-maitokahvijauhetta

1 1/2 dl  maitoa

 

Kuorrute:

50 g  margariinia tai voita

3 1/2 dl  tomusokeria

1/2 dl  cappucino-maitokahvijauhetta

1/2 dl  vettä

 

Sulata margariini. Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokerivaahtoon vuorotellen margariinisulan ja maidon kanssa varovasti sekoitellen. Levitä taikina uunipellille ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Valmista kuorrute sulattamalla margariini kattilassa ja sekoittamalla joukkoon muut kuorrutteen aineet. Kuumenna kiehuvaksi hyvin sekoittaen. Levitä kuorrutus jäähtyneen piirakan päälle. Leikkaa neliöiksi ja koristele.

 

Minulla oli hieman ongelmia tuon kuorrutteen kanssa. Taisin kaataa sitä pohjan päälle hieman liian kuumana, sillä tuntui, että osa imeytyi pohjaan. Tein koristeeksi raitoja tummasta suklaasta, johon sekoitin vähän voita pehmentämään lopputulosta. Piirakka oli oikein hyvää ja saatanpa tehdä toistekkin. :)