Jo viime syksynä sain kunnian tehdä ystävälleni 30-vuotis kakun ja toiveena oli minttu-suklaakakku. Haluan kuitenkin laittaa kakun tänne, sillä se on ensimmäinen kakku, johon tosissani panostin koristeluiden puolesta.

Pohjana on kaksi neljän munan suklaakääretorttupohjaa, joiden ohjeen lisään hieman myöhemmin. Pohjan ohje on otettu Kinuskikissan sivuilta, joten se löytyy myös sieltä. Kinuskikissalta on otettu myös kakun sisältä löytyvien suklaatäytteiden ohjeet:

Suklaatäyte:

2 dl vispikermaa, 100 g vaniljatuorejuustoa (käytin maustamatonta) ja 130 g suklaata

Vaahdotettuun vispikermaan sekoitetaan tuorejuusto sekä sulatettu suklaa.

Toiseen väliin tein täytteen Pandan tummasta suklaasta ja toiseen valkosuklaasta. Lisäsin molempiin täytteisiin vähän minttuaromia ja levitin täytteiden alle soseutettua säilykepäärynää. Kakkupohjat kostutin vaniljamaidolla. Kuorrutteena on tummaa suklaata sekoitettuna kermaan ja pursotukset ovat flora vispiä johon on lisätty vaniljakreemijauhetta. Kermasta tuli vaan aivan liian jämäkkää tavaraa, jota oli hankala pursottaa. Tästä syystä pursotukset jäivät hiukan ruman näköisiksi. Itse päivänsankarilta ja vierailta tuli kuitenkin vain hyvää palautetta kakusta, joten hyvää siitä tuli.

Koristeisiin olen kuitenkin hyvin tyytyväinen, sillä ne ovat ensimmäisiä ikinä tekemiäni marsipaanikoristeita. Tästä oli hyvä jatkaa harrastusta. :)