Hei vaan kaikille pitkästä aikaa. Pahoittelen pitkää blogi-hiljaisuutta ja toivottelen hyvinkin myöhässä kaikille hyvää alkanutta vuotta 2011. Kaiken näköistä kiirettä on pidellyt ja yksi pitkäaikainen projekti on ollut kovasti työn alla. Nyt sen kohdalla vihdoin loppu häämöttää ja minulta alkaa taas löytymään inspiraatiota ja aikaa kakkujenkin tekoon. Toki tässä on jotain pientä tullut leivottuakin, mutta en ole vain saanut niitä tänne blogiin asti. Tänään päätin sitten vihdoin murtaa hiljaisuuden ja päivittää ne muutamat hassut leivonnaiset ja tämän talvisen kakun myötä toivottaa kaikille oikein Hyvää Ystävänpäivää! Ilman hyvien ystävien tukea ei tulisi mistään mitään. :)


Kakun pohja on 3 munan sienikakku (halkaisija 20 cm) jonka kostukkeeksi kului n. 2 dl vaniljasokerilla maustettua maitoa. Täytteeksi tein kinuskikissan ihanaisen kinuski-puolukkatäytteen. Marsipaanin alle tein sokerikreemin ruokotomusokerista. Kakun päällä on siis valkoista marsipaania ja koristeet on myös tehty marsipaanista. Lehdet tein silikonimuotilla ja niistä tuli kivan eläväisiä. Koristeitä värjäsin kimallepulvereilla ja ne on liimattu paikoilleen sokerikuorrutteella.  Lopuksi ripottelin pinnalle helmiäispulverilla värjättyjä kookoshiutaleita.

Halusin tehdä romanttisen ja talvisen kakun ja olen tähän itse aika tyytyväinen. Pohjana toimii tuo sydämen muotoinen marsipaanista tehty "pajukranssi", joka liittää kakun ystävänpäivä-teemaan. Nyt kokeilin ensimmäistä kertaa päällystää kakun kokonaan marsipaanilla (aikaisemmin kokeillut vain valmiiksi kaulitulla) ja se onnistui ihan hyvin. Vähän näkyy sivuilla muhkuroita, mutta muuten ihan siisti pinta. Muutamaan kohtaa tietysti tökin kynsilläni..täytyy leikata ennen seuraavaa kertaa oikein nysiksi. :) Loppuun vielä lähempi kuva koristeista ja

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!