Sain kunnian tehdä kakut tuoreelle ylioppilaalle. Toiveena kakuista oli sinivalkoinen koristelu ja niiden tulisi olla hyvää. :) Päädyin siis täyttämään ne valkosuklaa-kerma-rahka-seoksella ja mustikoilla. Koristelun halusin pitää yksinkertaisena, jotta varmasti pysyttäisiin aikataulussa kun en ole vielä aikaisemmin tämän kokoluokan tilausta saanut. Niin ja toki halusin varmistaa, etten kämmäisi ainakaan enään koristeluvaiheessa. :)




Kakut on viidellekymmenelle hengelle. Molemmissa on 3 vaaleaa 4 munan kääretorttupohjaa. Kostutin kakut vaniljamaidolla ja täytteenä on samanlainen valkosuklaa-mustikkatäyte kuin pienessä valkosuklaa mustikkakakussa.   Muutamia muutoksia tosin tein. Käytin vaniljarahkan sijaan maustamatonta maitorahkaa ja lisäsin vaahtoon hieman vaniljakreemijauhetta sekä vaniljasokeria. Kakkujen täytteeksi upposi yhteensä 1,6 l vispikermaa, 1,5 kg maitorahkaa ja 460 g valkosuklaata. Mustikkapilttiä meni 500 g ja mustikoita yli 1 kg. Illan tunteina en laskenut mustikkapussien määrää, mutta ihan reilusti kuitenkin.

Kakkujen päälle ja purostuksiin kului yhteensä n. 2,3 litraa vispikermaa. Koristeet tein marsipaanista, mutta sinisten gerberoiden joukkoon sekoitin vähän sinistä sokerimassaa. Tupsuttelin ruusujen päälle helmiäiskimalle tomua ja gerberoissa ja lehdissä on pronssista sekä sinistä kimallejauhetta. Ylioppilashattu on muovia.

Tämä olikin melkoinen haaste, sillä en ole aikaisemmin tehnyt näin suuria kakkuja ja nyt vieläpä kahta kappaletta. Ilman pienoisia ongelmia ei tästäkään operaatiosta selvitty, mutta loppujen lopuksi olin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Nyt vain odotellaan palautetta juhlaväeltä. :) Toivottavasti maistui ja onnea vielä tätäkin kautta ylioppilaalle hienosta saavutuksesta! :)